Taimi Nurminen
3.4.2017
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksiä
Kunnallisasiaa koskeva valitus
Valittaja Taimi Nurminen, Pyhäjärvi
Päätös, josta valitetaan
Kaupunginhallitus 10.8.2015 § 273
Kaupunginhallitus on valituksenalaisella
päätöksellään 10.8.2015 hylännyt
Laila Malilan ja Taimi Nurmisen
oikaisuvaatimuksen edellä mainituista
päätöksistä.
Korkein hallinto-oikeus on 15.6.2015
antamallaan päätöksellä hylännyt
kaupunginhallituksen valituksen
hallinto-oikeuden päätöksestä. Vt. kaupunginjohtaja
Tikkaselle ei ole annettu määräystä toimia
kaupunginjohtajan viransijaisena korkeimman
hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen. Kokouksissa
22. ja 29.6.2015 esittelijänä
toimineella kaupunginjohtajalla ei ole ollut
oikeutta esitellä kokouksessa käsiteltyjä
asioita. Rinnevaaralle ei ole myöskään annettu
mahdollisuutta palata virkaansa heti
korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen,
vaikka hän olisi ollut valmis jo16.tai 17.6.2016.
Vt. kaupunginjohtaja Veikko Tikkasen oikeus
esitellä asiat
Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 34
§:n 1 momentin 1 kohdan mukaan virkasuhde päättyy
ilman irtisanomista ja irtisanomisaikaa, kun määräaika, joksi viranhaltija on
otettu,
on kulunut loppuun.
Oulun hallinto-oikeus on päätöksellään 5.12.2013
kumonnut Pyhäjärven kaupunginval-
tuuston 25.2.2013, jolla valtuusto on myöntänyt
kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaralle eron
….....
Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään
15.6.2015 hylännyt Pyhäjärven kaupunginhalli-
tuksen valituksen Oulun hallinto-oikeuden
päätöksestä 5.12.2013.
Kaupunginhallitus on päätöksessään 1.7.2015 §
246 todennut, että vt. kaupunginjohtaja
Veikko Tikkasen virkasuhde päättyy ilman
irtisanomista tai irtisanomisaikaa, kun
kaupunginjohtaja Rinnevaara palaa
virantoimitukseen.
…........
Kaupunginhallituksen toteamuksessa 1.7.2015 §
246 ei ole ollut kysymys Tikkaselle
annetusta viranhoitomääräyksestä. Hän ei näin
ollen ole voinut toimia esittelijänä
kaupunginhallituksen kokouksissa 22 ja
29.6.2015. Tämän vuoksi kaupunginhallituksen
päätökset 22.6.2015 §:t 218,220,223 ja
29.6.2015 §:t 234,235,237 sekä 10.8.2015
§ 273 siltä osin kuin sillä on hylätty
oikaisuvaatimus edellä mainittujen päätösten
osalta, on kumottava.
Oikeudenkäyntikulut
Oikeudenkäynti on johtunut viranomaisen virheestä...
Tähän olen kirjoittanut lyhennettynä
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen
8.2.2017, päätösnumero 17/0071/2, Diaarinumero
01221/15/2299
Kuntavaaliterveisin
Taimi Nurminen