(19.3.2017)
Tuleva valtuusto
Tulevan valtuuston päätöksenteko ja valmistelu on oltava
kuntalaisille avointa. Keskeistä on, että kuntalaisten mielipiteet ja tarpeet
huomioidaan. Kaupunkimme kannalta on luottamushenkilöiden tärkeä tehtävä yhdessä
keskustella paikkakunnan tilasta ja kehittämisestä. Tilanneselvityksen jälkeen
on yksissä tuumin alettava puskea aktiivista ja tuloksiin johtavaa toimintaa
eteenpäin.
Nyt on lähdettävä aktiivisesti toimimaan siten, että työ ja
toimeliaisuus nousevat jälleen kaupunkimme johtotähdeksi. Ja käytetään koko
tulevan valtuuston kapasiteetti hyväksi, ei vain yksien ja samojen henkilöiden.
Tarvitsemme laajan perusturvan lähitarjontana omasta kunnasta.
Niihin kuuluvat mm. terveyspalvelut, koulutus, harrastusmahdollisuudet. Näistä
en tingi.