(20.3.2017)
Matti, Marin mies, 34 v.
Näillä kourilla
Matti
lontusteli yläkylältä alakylälle, pysähtyi pienkonekorjaamon kohdalla ja
tuumasi: ”Hiton hyvä, että tuli jatkaja tuohon.” Hirmu harmi olisi, jos
joutuisi koneet kiikuttamaan naapurikuntiin, kun sitä autoakaan ei itsellä ollut.
Tyytyväisin
mielin Matti otti muutaman askeleen ja pysähtyi uudelleen. ”Tässä se on,
tornitalon paikka”, hän hymähti. ”Sehän on kaupungin rakennushanke, Rillankivi
rakentaa. Hyvä asia.
Älynnee se
kaupunki tällä kertaa tehdä tarjouspyynnöt sellaiseksi, että oman kunnan
yrittäjillä olisi mahdollisuus saada urakoita. Vähän enemmän vaatinee työtä,
mutta kyllä kunnassa on siihen riittävästi asiantuntijoita. Se pitäisi olla
velvoite, että kotikunnan asukkaiden työllistämistä vaaditaan kaikissa
kaupungin hankkeissa.”
Matti
innostui ajatuksesta. Se voisi tarkoittaa hyvää hänelle ja hänen perheelleen –
työtä. Oli sitä jo melkein kaksi vuotta tyhjää odotellut ja kaikki lähialueet
kolunnut; etsinyt ja etsinyt, mutta työtä vain ei löytynyt, vaikka hän onkin
moniosaaja. Matti oikaisi ryhtiään.
Miten mielellään hän elättäisikään oman perheensä työllään. Tuntuisi kuin olisi
ihminen ja itse määräisi elämästään. Perheenpää. Jos vain työtä saisi, olisi taas elämä omissa
kourissa, näissä suurissa kourissa. Matti jatkoi matkaansa. Maaliskuinen,
kirkas auringon paistekin hehkutti toivoa. Nyt tuli hymyn häivähdys Matin kasvoilla.
Työtä!
